Minna Pirttijärvi
Veklahdentie 186
02400 Kirkkonummi
0400 885017
minna.pirttijarvi@gmail.com
Minna Pirttijärvi
Veklahdentie 186
02400 Kirkkonummi
0400 885017
minna.pirttijarvi@gmail.com
Käyntejä kotisivuilla:
16355 kpl
Lasten ja nuorten kokema syrjintä yleistä Yleisimpiä paikkoja, missä syrjintää koettiin, olivat koulut, kadut ja internet. Muita paikkoja olivat esimerkiksi liikennevälineet ja harrastuskerhot. Yleisimpiä syrjinnän muotoja olivat nimittely, epäasiallinen käytös, poissulkeminen, fyysinen väkivalta tai sillä uhkaaminen. Fyysisellä väkivallalla tarkoitettiin esimerkiksi kivillä heittämistä, puremista ja seksuaalista väkivaltaa. Noin kolmannes tutkimukseen vastanneista kertoi joutuneensa jonkinlaisen syrjinnän kohteeksi. Useimmiten syrjintää koetaan tuttujen lasten taholta. Näkyviin vähemmistöihin kuuluvat (esim. ulkomaalaistaustaiset tai vammaiset) kertoivat myös tuntemattomien lasten ja aikuisten toimineen epäasiallisesti tai uhkaavasti heitä kohtaan. Osassa vammaisten vastauksista tuli esille, että syrjintää koetaan myös kotona. Tuttujen aikuisten osuus oli heidän vastauksissaan korkea. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat kaikkein heikoimmassa asemassa Tutkimuksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat huonommassa asemassa kuin muut vähemmistöryhmät, joilla yleensä on lähtökohtaisesti takanaan oman ryhmänsä ja perheensä antama sosiaalinen tuki. Nuoret eivät kokeneet syrjintää pelkästään yksittäisten oppilaiden tai opettajien taholta, vaan vaikeaksi koettiin myös yhteiskunnan rakenteelliselta tasolta lähtevä heteronormatiivinen ajattelu. Sen koettiin piilottavan tai häivyttävän seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset. Asia käy ilmi kahdesta sisäasiainministeriön teettämästä tutkimuksesta, jotka pohjautuvat laaja-alaiseen aineistoon, sisältäen yhteensä noin tuhannen lapsen ja opiskelijan haastattelut. Lue lisää
Lue myös |